tiistai 27. tammikuuta 2015

Päämajakaupunki Mikkeli

1938 vuonna Mikkelillä oli keskeinen asema siitä, että Suomi on itsenäinen vielä tänä päivänäkin. Mikkeli oli hyvä päämajalla, koska sijainti oli sopiva, vesi- ja viestiyheydet olivat riittävät ja Mikkelissä oli mahdollisuudet turvalliseen, rauhalliseen ja jatkuvaan työskentelyyn kallioiden takia jota voitiin louhia. Marsalkka Mannerheim päätti, että päämaja siirrettäisiin Mikkeliin 17.7.1939.

Ylipäällikkö Mannerheim siirtyi lähimpien upseeriensa kanssa keskuskansakoululle, joka nykyään on päämajakoulu ja osa on päämajamuseon käytössä. Koska osastoja oli paljon, keskuskansakoulu ei riittänyt kaikille, joten osastoja ja toimistoja siirrettiin eri puolille Mikkeliä. Ylipäällikkö ja muut upseerit majoittuivat Hotelli Seurahuoneessa. Mannerheimin siirryttyä Mikkeliin oli Mikkeli Suomen toinen pääkaupunki.

Mikkeli ei säästynyt pommituksilta, joten lopulta useiden pommitusten jälkeen päämaja siirrettiin takaisin Helsinkiin. Päämaja siirrettiin tosin takaisin Mikkeliin jatkosodan aikana. Päämajalla on ollut suuri vaikutus Mikkeliin ja sen historiaan. Pommitukset tuhosivat asuntoja ja päämajan väki nostatti pienen Mikkelin väkilukua 20% parhaimmillaan. Koska päämaja valloitti kouluja, jouduttiin vapaissa kouluissa työskentelemään ahtaasti ja vuoroissa. Mikkeliin tuli paljon majoitus- ja ravintola-alan yrityksiä päämajan ansiosta. On suuri kunnia, että Mikkeli on saanut olla mukana päämajan toiminnassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti